Koronaviruksesta ja muista vitsauksista

18.3.2020 info@lopunaika.fi


Meidän tulee uskovina nostaa päämme ja sillä Herran tulemus on lähellä, johon liittyy myös kulkutauteja ja viruksia, jotka ovat tuomioita maailmalle, jotta suuri osa ihmisistä kääntyisi myös synneistään ja palaisi Jumalan yhteyteen. Alla esitettynä lukuja kuolleista, joita ihmisten synnit tai muut koettelemukset aiheuttavat.

Tässä alla olevassa taulukossa on koottuna kyseiset luvut:

Alkuvuoden 2020 kuolinsyyt

Tähän on hyvä verrata sinänsä vakavan taudin kuin koronan aiheuttamia kuolemia. Korona on vakava asia etenkin iäkkäille ihmisille, joita on suojeltava, mutta hysteriaan olisi syytä aborttien, nälänhädän, tupakan, alkoholin, autojen ja itsemurhien suhteen. Miksei Alkoja laiteta kiinni vaarallisina tai tupakoita oteta pois myynnistä, mutta EI vaan EI. Yhteiskuntaa ei laiteta seis näiden asioiden suhteen, mutta koronan suhteen laitetaan eli luodaan pelon ilmapiiriä, mikä aiheuttaa ihmisten lamaantumista.

Tänään 18.3.2020 on maailmanlaajuisesti kuollut 8000 henkilöä koronaepidemian alusta ja sairastuneita on 200.000 henkilöä, mikä tarkoittaa, että taulukossa esitetyt kuolinsyyt ovat paljon vaarallisempia ja yleisempiä. Kesään mennessä Suomessa voisi olettaa kuolevan korkeintaan 0,4 % (Pohjoismaiden tasoa) tutkituista tapauksista eli sairaalaan joutuneista. Jos 70 % kansasta sairastuu ja näistä 20 % saa diagnoosin, niin näistä todennäköisesti alle 0,4 % kuolee (Pohjoismaista tasoa), niin kuolleita on Suomessa korkeintaan 2800 henkeä, joista suurin osa yli 70-vuotiaita.

Nyt on tärkeää jokaisen suomalaisen rukoilla Suomen puolesta, jotta Herra estäisi myös näiden 2800 hengen kuoleman. Sillä Herralla on Valta niin Taivaassa kuin maan päälläkin. Kääntyköön korona Herralle voitoksi, jolloin ihmiset kääntyvät Herran puoleen ! Tulkoon herätyksen sateet Suomeen, niin kuin Sakarjan kirjassa sanotaan, että "Minä panen lepäämään henkeni pohjoisen maahan !" Sak. 6:8. Olkoon se maa Suomi !

Tässä Psalmien 91. luku kaikille uskoville rohkaisuksi:

1. Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, 2. se sanoo: "Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan". 3. Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta. 4. Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus. 5. Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, 6. et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee. 7. Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu. 8. Sinun silmäsi saavat vain katsella ja nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan. - 9. Sillä: "Sinä, Herra, olet minun turvani". - Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi. 10. Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi. 11. Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi. 12. He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi. 13. Sinä kuljet leijonan ja kyykäärmeen ylitse, sinä tallaat nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä. -

14. "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni. 15. Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan. 16. Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen." Ps. 91


28.8.2021


Nyt puolitoista vuotta myöhemmin voimme todeta, että Jumala on suojellut Kaikkivaltiaana Suomea eikä koronavirus ole päässyt leviämään samalla tavoin kuin muualla maailmalla, koska meillä on kuolleita vain reilu 1000 henkeä viitaten Helsingin Sanomien tänään julkaisemaan tilastoon kuviossa 1:

Kuvio1. Korona virustilanne Suomessa ja maailmalla. Lähde: HS.fi, Helsingin Sanomat. [Viitattu 28.8.2021].

Suomessa koronan esiintyvyys on ollut Euroopan vähäisintä, koska vain 2,3 % suomalaisista on todettu koronaa viitaten Helsingin Sanomien tänään julkaisemaan tilastoon kuviossa 2. Pohjoismaista Norja ja Islanti ovat pärjänneet hyvin, mutta Ruotsissa ja Tanskassa on esiintynyt koronaa paljon. Samoin Baltian maissa ja Venäjällä.

Kuvio 2. Korona virustilanne Euroopassa 28.8.2021. Lähde: HS.fi, Helsingin Sanomat. [Viitattu 28.8.2021].